Tiedotukseen kaupungin puolesta: Ylöjärven kaupungin järjestämä, ikäihmisille suunnattu liikuntaryhmä käynnistyy jälleen ma 2.9 klo 17.15-18.15 Onnimannin päiväkodin liikuntasalissa. Ryhmä on maksuton ja avoin kaikille ikäihmisille. Tervetuloa mukaan!
Category Archives: Yleinen
Kohti Tuuria ja Elojuhlia
Heinäkuu alkaa taittumaan elokuuksi ja arkinen aherrus alkaa tuossa tuokiossa! Vielä on kuitenkin kesää jäljellä, sillä koko perheen retki Tuuriin on aivan käsillä. Hyppää sinäkin kyytiin ja lähde mukavalle päiväretkelle 3.8. Miljoona Tivoliin tai kyläkauppaan ostoksille. Kysy vapaita paikkoja!
Perinteiset Elojuhlat järjestetään tänä vuonna poikkeuksellisesti hieman aiemmin kuin yleensä. Venetsialaisten aikaan ihmisillä on paljon menoja ja alueella on muitakin tapahtumia, joten päällekkäisyyksien välttämiseksi elojuhlat päätettiin järjestää 10.8. jolloin juhlimme koulujen ja arjen alkamista ja nautimme vielä kesästä yhdessä Mannin rannassa. Ohjelmassa: Super Sam klo 14.30-16, Ylöjärven kaupungin liikkuva nuorisotyö Rundi-autolla paikalla koko tapahtuman ajan, puffetista saa ostaa herkkuja ja arpoja. Makkaranpaistoa luvassa rannan ulkotulilla ja perinteiset pihapelit ovat pelattavissa koko tapahtuman ajan. Saunat lämpiää jäsenille klo 15-18. Lämpimästi Tervetuloa!
Hallitus on päättänyt, että yleisiä, jäsenmaksuun sisältyviä saunavuoroja jatketaan elokuun loppuun asti. Saunat siis lämpiävät 31.8. asti lauantaisin klo 15-18. Tämän jälkeen saunat lämpiää lauantaisin niin kauan kuin kelejä ja lämmittäjiä piisaa, mutta saunakerrasta peritään 5€/ kertamaksu.
Mukavaa syksyä koko hallituksen puolesta toivottelee,
Jonna, hallituksen sihteeri
Uimakoulut alkaa, kesäkioskitoimintaa ja Tuurin retki
- Ylöjärven kaupunki järjestää tuttuun tapaan Mannin rannassa lapsille rantauimakoulua 8.7.-12.7.2024: Alkeisuimakoulu klo 13-14 ja Alkeisjatko klo 14-15. Ennakkoilmoittautuminen Ylöjärven kaupungin nettisivujen kautta. Mannin asukasyhdistys lämmittää uimakoululaisille uimakoulun aikana joten naisten sauna on varattu uimakoululaisten käyttöön. Lisäksi asukasyhdistys pitää Kylätalolla uimakoulujen aikana pienimuotoista kesäkioskia klo 12.30-15.30. Myymme jäätelöä, välipalapatukoita, pillimehua ym. Käteinen tai mobilepay. Tervetuloa herkuttelemaan!
- Tervetuloa mukaan lauantaina 3.8. koko perheen päiväretkelle Tuuriin Keskisen kyläkauppaan ja Miljoona Tivoliin. Lähtö Kyröskosken matkahuolto klo 9.00 Manni 9.10, Viljakkalan Seolta 9.30 ja takaisin lähdemme 15.30. Retken hinta 20€/hlö, sis. meno-paluu kyydityksen linja-autolla (kyyditsijä Veli-Matti Karttunen). Matka maksetaan Mannin Asukasyhdistyksen tilille, tilinumero on: FI46 4722 0010 0189 59. Maksaessa laita viestiksi Retki Tuuriin ja lähtijöiden nimet. Kysy vielä vapaita paikkoja: Päivi Rytkönen 0407225395
Rantauimakoulujen ilmoittautuminen starttaa
Ylöjärven kaupunki järjestää Mannin rannassa lapsille rantauimakoulua heinäkuussa seuraavasti:
8.7.-12.7.2024 Alkeisuimakoulu, Viljakkala Paijalan ranta klo 13-14
8.7.-12.7.2024 Alkeisjatko, Viljakkala Paijalan ranta klo 14-15
Hakuaika kesän 2024 rantauimakouluihin alkaa 2.4.2024 klo 10.00 alkaen. Ryhmiin otetaan mukaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen ja ohjeet tästä linkistä: https://www.kuntapalvelut.fi/ylojarvi/
Mannin asukasyhdistys lämmittää uimakoululaisille saunat Mannin rannassa uimakoulun aikana.
Lisäksi Vilskeellä jatkuu kesäkuun loppuun saakka PerheSporttis 😊 Kesän PerheSporttikset 4.-25.6.2024
Avoin vuoro, ei ennakkoilmoittautumista!
PerheSporttis on avoin ja maksuton liikuntavuoro perheille. PerheSporttiksessa saat yhdessä perheen kanssa rakentaa temppuratoja, pelailla ja tutustua eri välineisiin oman kiinnostuksen mukaan. Suunnattu varhaiskasvatus- ja alakouluikäisille. Toiminta on maksutonta. PerheSporttiksessa liikutaan vanhemman vastuulla.
Tiistaisin klo 17.30-19.00, Viljakkalan Vilske. Yhteistyössä vanhempainyhdistys Onnin ja Ylöjärven MLL:n kanssa.
Retki Hirvaskankaan huutokauppaan
Tervetuloa mukaan retkelle Hirvaskankaan huutokauppaan Aki ja Heli Palsanmäelle perjantaina 10.5.2024. Tämä huutokauppa televisioidaan!
Retken hinta 20€/ hlö, sis. meno – paluu kyydityksen linja-autolla. Meille varattuun linja-autoon mahtuu 48 henkilöä, kuljettajana toimii paikallinen yrittäjä Veli-Matti Karttunen.
Lähtö Kyröskosken matkahuolto klo 12.00, Manni 12.10 ja Viljakkalan Seolta 12.20 ja takaisin lähdemme huutokaupan jälkeen (huutokauppa päättyy n. klo 21.00).
Tämä retki on suunnattu aikuisille, seuraavaa retkeä suunnitellaan jo, jossa olisi tekemistä kaiken ikäisille!
Sitovat ilmoittautumiset:
Nina Palolampi puh. 040 587 9947
Päivi Rytkönen puh. 040 722 5395
Marita Riihimäki puh. 040 745 6438
Jonna Kivimäki puh. 040 561 6522
Matka maksetaan etukäteen, viimeistään 10.4.2024 yhdistyksen tilille,
tilinumero FI46 4722 0010 0189 59.
Saaja: Mannin asukasyhdistys ja viesti: retki ja lähtijöiden määrä (ilmoittaessa mainitse mikäli maksajan nimi on eri!) Maksua vastaan paikkasi on linja-autossa varattu.
Tervetuloa mukaan retkelle ja viettämään ikimuistoinen retkipäivä rennossa seurassa!
2.4.2024 tilanne: enää alle 10 paikkaa vapaana retkelle, ilmoittaudu pian mukaan!
Vuosikokousta ja tukikirjeen tuotto
🌸 Tervetuloa Mannin asukasyhdistys ry:n sääntömääräiseen vuosikokoukseen to 21.3.2024 klo 17.00 Mannin kylätalolle.
🌸Vuosikokouksen jälkeen hallitus päättää mm. kesän tapahtumista ja muista tärkeistä päivämääristä sekä alkaa valmistelemaan Mannin Viestin sisältöä. Mannin viestin on tarkoitus kolahtaa postiluukkuusi huhti- toukokuun aikana. Mannin viestin välissä on jäsenmaksulomake ja ohjeet. Myös nämä nettisivut päivitetään myös kevään aikana. 🌸Hallitus haluaa ehdottomasti kuulla asukkaiden mielipiteitä, minkälaisia tapahtumia ja toimintaa haluaisit asukasyhdistyksen järjestävän tänä vuonna? Voit laittaa ehdotuksesi sihteerin sähköpostiin jonna.kivimaki@outlook.com. Lisäksi Sinun on mahdollista vaikuttaa asukasyhdistyksen toimintaan mm. osallistumalla vuosikokoukseen tai liittymällä Mannin talkooryhmä – whatsapp ketjuun laittamalla viestiä numeroon puh. 0500132033. Ryhmässä tiedotetaan kaikista talkoista ja tarpeen mukaan muistakin yhdistyksen asioista. Ryhmässä voit myös ilmiantaa itsesi, jos olet innokas esimerkiksi osallistumaan tapahtumien järjestämiseen tai toimintaan muuten. Aktiivisia jäseniä kaivataan kovasti mukaan toimintaan ja se takaa osaltaan eläväisen ja yhteisöllisen asuinympäristön.
🌸Hallitus haluaa vielä kiittää kaikkia avustuskirjeen huomioineita ja avustusta antaneita! Asukasyhdistys keräsi avustuskirjeellä 2000 € summan, pääasiassa yksityisiltä henkilöiltä. Summa on ohjattu täysimääräisenä Mannin kylätalon remonttilainan lyhennykseen. Lämmin kiitos vielä kerran!
Hallituksen puolesta terveisiä kirjoitteli,
Jonna Kivimäki, sihteeri
Saunat lämpiää vielä syyskuun!
Alueemme asukkailta on tullut pyyntö, että yleisten saunavuorojen lämmitys jatkuisi vielä syyskuulle. Mannin asukasyhdistyksen hallitus on 5.9. kokoukseen päättänyt, että saunat lämpiävät vielä 30.9. asti kun kelit sen hyvin sallivat. Lämmittäjiä tämä järjestely tietenkin vaatii.
Muistattehan, että saunat ja kylätalo on edelleen vuokrattavissa omiin tarpeisiin pitkälle syksyyn! 🙂
Ylöjärven kaupunki tiedottaa:
MAISEMATYÖLUPAHAKEMUS
Ylöjärven kaupunki hakee maisematyölupaa puiden kaatamiseksi osoitteessa Tuomonraitti 3 Ylöjärven kaupungin omistamille tiloille 980–440–1-86 Särkänmäki ja 980-440-1-33 Kyrönsivu. Maisematyölupaa haetaan Viljakkalan Manniin, Kyröskoskentien etelän puoleisen puistoalueen harvennukselle. Hakemus koskee Viljakkalan Mannissa sijaitsevan Kyröskoskentien etelän puoleisen puistoalueen sekä kaupungin hallussa olevien rakentamattomien tonttien harvennuksia. Toimenpiteillä on tarkoitus harventaa puustoa ja avartaa maisemaa. Aluspuustoa poistetaan jättäen vain elinvoimaisimmat nuoret puut ja isompaa puustoa harvennetaan 30-50 % tarpeesta riippuen.
Hakemuksien johdosta varataan mahdollisuus kirjallisten muistutusten tekemiseen niille, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin maisematyövan toimenpiteet saattavat vaikuttaa. Mahdollisten muistutusten on oltava perillä 27.9.2023 mennessä kaavoituksessa (Kuruntie 14, PL 22, 33471 Ylöjärvi tai kaavoitus@ylojarvi.fi). Lisätietoja antaa maisemasuunnittelija Kaisu Wallin p. 041 730 1380 tai metsävastaava Veli-Pekka Hakala, p. 0444314008.
Lisäinfoa Naantalin retkestä
Mannin Asukasyhdistys järjestää retken Naantaliin Unikeonpäivänä 27.7.2023. Naantali sykkii elämää, esiintyjiä, markkinoita, Muumeja jne. Nyt on kaiken ikäisille jotakin, lähdetään yhdessä viettämään kiva retkipäivä! Lähtö linja-autolla Viljakkalan Seolta klo 8.00, Mannin linja-autopysäkiltä klo 8.10 ja Kyröskosken matkahuollolta klo 8.20. Saapuminen Naantalin vanhaan kaupunkiin n. klo 10.30 ja paluu samaa reittiä klo 17.15. Aikuisten hinta matkasta 20 € / hlö ja lapset 15 € / hlö (alle 12 v).
Maksu suoritetaan Mannin Asukasyhdistyksen tilille FI 46 4722 0010 0189 59 viimeistään 31.5.2023, viesti: Naantalin retki ja osallistujien sukunimet. Mahdolliset Muumimaailman liput, ruokailut jne. jokainen huolehtii omakustanteisesti. Sitovat ilmoittautumiset ja lisätiedot Nina Palolampi puh. 040 587 9947 tai Päivi Rytkönen puh. 040 722 5395.
Kevät tulee
Kevät tekee tuloaan ja pian pääsemme nauttimaan taas kesästä ja Mannin rannasta sekä tietenkin uudistetusta Mannin kylätalosta. Mannin kylätalon saneeraus valmistui aikataulun mukaisesti syksyllä 2022 ja sen johdosta Kylätalomme sai uudet ikkunat, katon, ulkovuoren, terassin ja ilmalämpöpumpun. Talkoolaisille iso kiitos lukuisista talkootyötunneista!
Uusi hallitus on järjestäytynyt vuosikokouksen jälkeen ja tulevat tapahtumat ja tärkeät päivämäärät on saatu sovittua. Mannin viesti on painatuksessa ja se kolahtaa pian postilaatikkoosi. Siitä löydätte lisätietoja Mannin Kylätalon ja saunojen vuokrauksista, tulevista tapahtumista ja talkoista. Nettisivuille on nyt myös päivitetty vuoden 2023 tapahtumat ja hinnastot.
Mukavaa pääsiäistä ja kevättä kaikille!
Terveisin, Jonna ja Päivi hallituksesta